[Fantsu] Season 9 PFS 19.12. Birthright Betrayed(1-5)+Beyond the Halflight Path(3-7 evergreen)

Oulun alueen pelit, pelipäivät ja muut.
Oulu region games, gamedays and other.
Sang
Viestit: 482
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 07:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+The Disappeared(1-5)+The Haunting of Hinojai (5-9)

Viesti Kirjoittaja Sang »

Kattoehdotus epäilyttää, ainakin Pathfinderin puolella. Shores of Heaven kuitenkin pelattiin kahdella täydellä pöydällä. Tällä hetkellä tilanteeseen tuntuu vaikuttavan useampi asia yhtä aikaa. Seuraavan Eyes of the Tenin pelaajapaikan tavoittelu ohjaa pelaajien skenuvalintoja, tällä hetkellä on aiemmin säännöllisesti osallistuneita pelaajia jotka eivät tiistaipeleihin pääse, ja tällä viikolla on vielä juhlapyhä sekoittamassa pakkaa lisää. Ihan muutamasta pelaajasta olisi kiinni, ettei ensi tiistaina olisi kolmea pöytää joissa olisi vähintään neljä pelaajaa.

Ehdotus siitä, että Starfinderia pelattaisiin eri päivänä, voisi olla ihan testaamisen arvoinen asia. Starfinderista eniten kiinnostuneet pyrkivät tällä hetkellä ensimmäiseen peluutukseen, ja toiseen peluutukseen osallistuvat vain ne joille ei ole sopivaa Pathfinder-skenaariota tarjolla sinä päivänä. Starfinderin kakkospeluutuksiin saattaisi osallistua enemmän pelaajia, jos he eivät kokisi menettävänsä jotain heille mielenkiintoisempaa.
Avatar
Agape
Venture-Captain
Viestit: 1534
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 02:35
Paikkakunta: Oulu

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+The Disappeared(1-5)+The Haunting of Hinojai (5-9)

Viesti Kirjoittaja Agape »

Minulla ei itse riitä päivät hostia aktiivisesti tiistaiden ulkopuolella :/

Toki täysin vapaata hostia itse!
Pathfinder Society Venture-Captain
Paras tapa pelata pöytäroolipeliä on pelata pöytäroolipeliä.
PFSOulu ( at ) gmail . com
Discordissa Agape#0146
Avatar
Kohtalo
Venture-Agent
Viestit: 819
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 17:12

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+The Disappeared(1-5)+The God's Market Gamble (1-5)

Viesti Kirjoittaja Kohtalo »

Oon huomannut saman kuin Adrenaline, eli kakkospeluutukseen tulee joskus vähäsen pelaajia. Muistelen kun Agape muinoin veti uudet skenut kaksi kertaa perätysten, niin tuli taktikoitua itteni tuohon toiseen peluutukseen juuri sen takia kun porukkaa olisi siinä usein vähemmän. Sinänsä haluaisin pelaaja määriksi aina viisi kipaletta, kun se tuntuu parhaalta, mutta kattoa en kannattaisi. Ehkä ainoastaan uusien 1-5 skenaarioden kanssa, jotta saataisiin niitä se kolmekin kertaa vedettyä.

Tuohon miten pöydät saadaan täyttettyä on vaikea sanoa, kun ei tiedä kuinka paljon porukkaa jää oven ulkopuolella skenu valintojen vuoksi jne. Sanoisin pienenä ongelmana olevan että meillä vanhoja pelaajia alkaa olemaan enemmän kuin uusia. Nuo 1-5 valinnat tuppaa yleensä olemaan niitä hyviä skenuja, joita monet vanhat pelaajat on jo pelannut. Näin niiden toteutuminen nojaa pelkästään uusiin ja jos moni niistä pääse paikalle, niin skenun kohtalo on vaakalaudalla. Ehkä skenu valintoja pitäisi tehdä enemmän vanhoja pelaajia silmällä pitäen kuin uusien.

Ja tuo ensi tiistain pelin tila vähän huolestuttaa, kun kaksi pöytää kolmalle pelaajalla. Ehkä kannattaisi yhdistää pyödät ihan varmuuden vuoksi ettei tiistaina sitten mitään ikäviä yllätyksiä pääsisi käymään. Voin suostua vetään skenun jos näin päätettään ja kaikille sopiva löytyy.
Avatar
Adrenaline
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Helmi 2017, 15:25

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+The Disappeared(1-5)+The God's Market Gamble (1-5)

Viesti Kirjoittaja Adrenaline »

Ehkä katotus ei ole järkevää mutta kuten Kohtalo toi esiin, kakkospeluutusten hyvä tahditus voisi olla ratkaisu. Jos kakkospeluutukset tulisi suhteellisen tiheään tahtiin niin voisi helposti taktikoida itseä kakkospeluutuksiin jos ei ole toiset pöydät täyttymässä. Itse olisin vaihtanut eri pöytään Shores of Heavenistä jos se olisi ollut tarjolla uudestaan tänä vuonna, se toinen tarjottu peli oli mielenkiintoinen.

Jos Kohtalo on jo ehtinyt preppaamaan, paras vaihtoehto ensi viikolle olisi että Hinojain pelaajat tuo hahmoja Hinojaihin ja God's Market Gambleen. Jos jompaan kumpaan pöytään tulee peruutus niin sitten voitaisiin yhdistää.
Mutteri 13 Gunslinger/Paladin, Survivor of Bonekeep
Myalatsu 8 Sorcerer
Routa 10 Oracle/Swashbuckler
Mustasulka 6 Zen Archer
Gin 12 Scaled Fist
Ninuzaindayr 5 Bloodrager/Warpriest
Hell-kitty 7 Shifter
Netin 4 Magus
Avatar
Shinae
Viestit: 443
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 02:31
Paikkakunta: Kokkola

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+The Disappeared(1-5)+The God's Market Gamble (1-5)

Viesti Kirjoittaja Shinae »

Nyt on tainnu mennä vähän skenu editoinnit sekaisin. Eikö God's Market Gamble ollu tarkoitus tulla The Disappearedin tilalle? =D
"Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!" - Ikivanha Golarionlainen sanonta.
Hahmot (•̀ᴗ•́)و ̑̑
Avatar
Agape
Venture-Captain
Viestit: 1534
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 02:35
Paikkakunta: Oulu

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+The Disappeared(1-5)+The God's Market Gamble (1-5)

Viesti Kirjoittaja Agape »

joo täysin sekaisin on
Pathfinder Society Venture-Captain
Paras tapa pelata pöytäroolipeliä on pelata pöytäroolipeliä.
PFSOulu ( at ) gmail . com
Discordissa Agape#0146
Avatar
Agape
Venture-Captain
Viestit: 1534
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 02:35
Paikkakunta: Oulu

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Agape »

oisko nyt oikein?
Pathfinder Society Venture-Captain
Paras tapa pelata pöytäroolipeliä on pelata pöytäroolipeliä.
PFSOulu ( at ) gmail . com
Discordissa Agape#0146
Sang
Viestit: 482
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 07:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Sang »

Kohtalon pelin otsikoksi vielä Haunting of Hinojai. Otsikossa se on jo oikein.
Avatar
Graicav
Viestit: 383
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 16:31
Paikkakunta: Oulu

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Graicav »

Salvation of the Sages väittää vielä olevansa evergreen :)
Avatar
burvix
Viestit: 92
Liittynyt: 13 Helmi 2017, 14:40

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja burvix »

Osittain tuurilla ja intuitiollahan näitä skenuja on vedettävä. Joskus haluaa ennemmin toiseen skenaarioon, joskus ei mahu ja joskus ei pääse olleenkaan kun on muuta. Puhutaan loppujen lopuksi niin pienestä ihmismassasta näissä meiän peleissä että "henkilökohtaset syyt" on merkittävässä osassa sitä tuleeko skenu täyteen vai jää vajaaksi. Sellasta prosenttipeliähän se kuitenki on. :ugeek:
Ite oon pelannu sekä disappearedin että god's market gamblen ni tuun kattoon jos tuo hauntingi nyt kuitenki saatas raavittua kasaan. Jos ei saada ni ei voi sitte mitään, kotia ei oo pitkä matka.
Leopold Blakros, halfling paladin lvl 8
Muzaffer Weatherspoon, halfling fighter/alchemist lvl 9
Meriadosebinthian Lalalostrigen, gnome diviner lvl 3
Burlok, dwarf druid lvl 14
Pengendara, wayang fighter/cavalier/barbarian/mammoth rider lvl 8
Avatar
Kohtalo
Venture-Agent
Viestit: 819
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 17:12

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Kohtalo »

Burvix on kyllä oikeass, että tuurilla ja intuitiolla paljolti mennään, mutta ehkäpä ensi vuodesta lähtien voitaisiin vähän aktiivisemmin keskustella skenuista ja aikatauluista.

En hirveästi pidä nykyisestä tilanteesta, jossa kaksi pöytää kolmella pelaajalla ja sitten jännitettään miten huomenna käy, joten voisin tehdä ehdotuksen että vedän huomenna Birthright Betrayedin, niin saadaan pöydät yhdistettyä eikä tarvi tilannetta murehtia.
Sang
Viestit: 482
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 07:26
Paikkakunta: Helsinki

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Sang »

Muutos käy minulle. Vetäisin mielelläni skenun, että saan kymmenen peliä täyteen, mutta yksi kuuden pelaajan pöytä on parempi.

Kannattaa varmaankin silti pitää Birthrightin toinen peluutus 19.12., koska silloinkin on juhlapyhät ja -tapahtumat lähiaikoina.

Agape suunnitteli että kevätkausi alkaisi 9.1., mutta löytyisikö tarpeeksi porukkaa yhteen tai kahteen pöytään 2.1.2018, jolloin Fantsun pitäisi olla auki normaalisti?
Avatar
burvix
Viestit: 92
Liittynyt: 13 Helmi 2017, 14:40

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja burvix »

Passaa mulle tuo birthright
Leopold Blakros, halfling paladin lvl 8
Muzaffer Weatherspoon, halfling fighter/alchemist lvl 9
Meriadosebinthian Lalalostrigen, gnome diviner lvl 3
Burlok, dwarf druid lvl 14
Pengendara, wayang fighter/cavalier/barbarian/mammoth rider lvl 8
Avatar
Kukkis
Viestit: 240
Liittynyt: 31 Loka 2017, 14:43

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Kukkis »

Birthright käy, ei ole pelattuna ja näyttää sopivan tasolle 3.

2.1.2018 olen vielä muualla kuin Oulussa, joten ainakaan itse en pääse aikaiseen kauden aloitukseen.
EDIT:Se nyt jää nähtäväksi missä olen ekalla viikolla, mutta oletuksena muualla kuin täällä.
Viimeksi muokannut Kukkis, 04 Joulu 2017, 18:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Erkenmormel
Viestit: 189
Liittynyt: 09 Helmi 2017, 14:51

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Erkenmormel »

Mullekin käy birtright betrayed. Mulla ei oo vielä tammikuun työvuoroja, niin en osaa sanoa miten pääsisin 2.1. pelihommiin. Oulussa oon kuitenki, joten mahiksia on.
Viimeksi muokannut Erkenmormel, 04 Joulu 2017, 17:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Adrenaline
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Helmi 2017, 15:25

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Adrenaline »

Vähän harmittaa ettei saa expaa kymmeniä varten. Salvation paikkakin vietiin jo. Mutta on se Birthright ok, tuon taas 5 cha hahmon sinne :D
Ja otan varmuuden varalta myös Mutterin mukaan.
Mutteri 13 Gunslinger/Paladin, Survivor of Bonekeep
Myalatsu 8 Sorcerer
Routa 10 Oracle/Swashbuckler
Mustasulka 6 Zen Archer
Gin 12 Scaled Fist
Ninuzaindayr 5 Bloodrager/Warpriest
Hell-kitty 7 Shifter
Netin 4 Magus
Avatar
Graicav
Viestit: 383
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 16:31
Paikkakunta: Oulu

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Graicav »

Adrenaline kirjoitti: 04 Joulu 2017, 17:07 Vähän harmittaa ettei saa expaa kymmeniä varten. Salvation paikkakin vietiin jo. Mutta on se Birthright ok, tuon taas 5 cha hahmon sinne :D
Ja otan varmuuden varalta myös Mutterin mukaan.
No periaatteessa minä voisin vaihtaa jos Birthright Betrayed tulee. Nimittäin Lucianilla ei ole oikeastaan ketään parannettavaa ja diplomatiassakin taitaa löytyä parempi hahmo - eikä Lucian ole edes Scarab Sage. Mutta voidaanhan näitä vielä tuumia paikan päällä :) en ihan vielä lupaa vaihdosta!
Avatar
Kohtalo
Venture-Agent
Viestit: 819
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 17:12

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+God's Market Gamble(1-5)+Haunting of Hinojai(5-9)

Viesti Kirjoittaja Kohtalo »

Näyttää, että pöytien yhistäminen Birthright Betrayediin kelpaa, joten muokkaan tuon aloitusviestin kohtapuolin.

Toinen peluutus Birthright Betrayedista kyllä tulee, mutta kannattaa miettiä onko 19.12. hyvä päivä. Toisaalta varmaan kolmaskin peluutus saadaan kun 1-5 skenu.

Tiedän, että 2.1. en ainakaan pääse mitään johtamaan, mutta pelaamaan ehkä.
Avatar
Agape
Venture-Captain
Viestit: 1534
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 02:35
Paikkakunta: Oulu

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+Birthright Betrayed(1-5)

Viesti Kirjoittaja Agape »

maukasta kaaosta omnomnom

hienoa että muut muokkaavat ykköspostausta puolestani!
Pathfinder Society Venture-Captain
Paras tapa pelata pöytäroolipeliä on pelata pöytäroolipeliä.
PFSOulu ( at ) gmail . com
Discordissa Agape#0146
Avatar
Adrenaline
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Helmi 2017, 15:25

Re: [Fantsu] Season 9 PFS 5.12. Salvation of the Sages(7-11)+Birthright Betrayed(1-5)

Viesti Kirjoittaja Adrenaline »

Näyttää vahvasti että olen Oulussa 2.1, että voisin tulla pelaamaan. Jos on kiinnostuneita ja ei jää ketään ulkopuolelle niin voisin hostia skenun tier 5-11 (pakko saada expaa). Muussa tapauksessa tulisin pelaajana.
Mutteri 13 Gunslinger/Paladin, Survivor of Bonekeep
Myalatsu 8 Sorcerer
Routa 10 Oracle/Swashbuckler
Mustasulka 6 Zen Archer
Gin 12 Scaled Fist
Ninuzaindayr 5 Bloodrager/Warpriest
Hell-kitty 7 Shifter
Netin 4 Magus
Vastaa Viestiin