Sivu 1/1

Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 06 Joulu 2019, 12:23
Kirjoittaja Agape
Paizolassa on perinteinen joulunajan alennusmyynti. Tänä vuonna systeemi on erilainen kuin aiemmin: 10% alennuskoodin sijasta tuotteita on jaoteltu 75%, 50% ja 25% alennuskategorioihin. Alennukset ovat siis isompia, mutteivät ymmärtääkseni koske kaikkia tuotteita.

Tuotteita voi selata tästä linkistä.

Kiitokseksi kuiteista maksan kaikki postikulut ja tullimaksut. Jos fyysinen tavara ei nappaa, niin keväällä tulee taas myös ilmaisskenuthreadi, jossa jaan kuittirahalla skenuja, moduuleja ja AP-osia peluutettavaksi Fantsussa.

Tilaus suoritetaan nopeammalla aikataululla kuin aiemmin, koska alennustuotteet kulunevat nopeammin loppuun tällä kertaa. Esim. OotS printit veikkaisin loppuvan nopeasti. Aikaa tilauksiin on alle viikko. Jos kiinnostusta on, järjestetään toinen tilauserä ensimmäisen jälkeen.

Suosittuja hankintoja edellisissä massatilauksissa ovat olleet esim. t-paidat (rerollit!), faktiopinssit, flip-matit, nopat, figuurit sekä printatut moduulit/AP:t.

Listatkaa haluamanne tavarat tähän, mieluiten linkkeinä paizolaan. Varsinainen tilaus tehdään keskiviikkona 11.12. Jos tuote on loppu, kun teen tilausta, tilaan kuitenkin muut tuotteet! Mainitse erikseen jos välttämättä haluat jotkin tuotteet nippuna, eli jos jotain tuotetta ei saa, niin toisenkin tilaus perutaan! Tavarat saa fantsun pelipäivissä maksua vastaan (tilille, käteisellä tai kryptoilla).

Massatilaus 2019-2020
Tilaajat:
- Sang
- TheRiska

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 06 Joulu 2019, 13:26
Kirjoittaja Sang

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 06 Joulu 2019, 23:09
Kirjoittaja TheRiska

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 10 Joulu 2019, 16:02
Kirjoittaja Kohtalo

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 11 Joulu 2019, 15:54
Kirjoittaja Mustaparta
Olettaen että tavara kulkeutuu Tampereelle nää olis yhteensä 14 $. Maksu tilille tai käteisenä sitten kun poikkeat.
https://paizo.com/products/btpy8yw6?Pat ... ety-Primer
https://paizo.com/products/btpy9ghc?Pat ... he-Streets

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 11 Joulu 2019, 23:57
Kirjoittaja Agape
Mustaparta kirjoitti: 11 Joulu 2019, 15:54 Olettaen että tavara kulkeutuu Tampereelle nää olis yhteensä 14 $. Maksu tilille tai käteisenä sitten kun poikkeat.
https://paizo.com/products/btpy8yw6?Pat ... ety-Primer
https://paizo.com/products/btpy9ghc?Pat ... he-Streets
Kyllä nuo pari pientä kirjaa Tampereelle onnistuu, mahdollisesti välikäsien kautta jos ei satuta samoihin pelipäiviin.

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 12 Joulu 2019, 00:46
Kirjoittaja Agape
Massatilaus tilattu. Postikulut olivat taas enemmän kuin itse tuotteet, kuten tavallista.

Tässä tiedot, mitä tilaus itse kullekin kustansi. Lähetän maksutiedot sitten kun tilaus on saapunut. Viime vuosista on opittu, että toimituksessa saattaa mennä paljonkin pieleen, joten parempi maksaa vasta myöhemmin.
Kurssi (OP 12.12.2019) 1 USD = 0,94374 EUR

Sang:
11e (tasan)

Riska:
37,26e

Kohtalo:
41,18e

Mustaparta:
13,19e

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 08 Tammi 2020, 13:33
Kirjoittaja Agape
Tilauksista saapuneet:

Kohtalo:
- OotS: Start of Darkness
- OotS: On the Origin of PCs
- NPC Codex
- Gamemastery Map Pack: Magic Academy

TheRiska:
- Inner Sea Pawn Box

Mustaparta:
- Pathfinder Society Primer

muita ei ole vielä lähetetty, lienevät jälkitoimituksessa

tuon noita fantsuun aina kun satutte samaan pelipäivään, en näe syytä hamstrata niitä kunnes kaikki on shipattu

maksakaa sitten kun koko tilaus kasassa (toki jos haluatte maksaa osa kerrallaan tai kaiken etukäteen niin sekin käy)

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 09 Tammi 2020, 18:17
Kirjoittaja Agape
Tänään saapui:
OotS: On the Origin of PCs
GM Map Pack: Magic Academy
PFS Primer

editoin ylempään postaukseen sisään tänään saapuneet, nämä vaikuttaa saapuvan täysin ennalta-arvaamattomasti ja satunnaisessa järjestyksessä

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 13 Tammi 2020, 17:16
Kirjoittaja Agape
Tänään saapui:
GM Item Cards: Artifacts, Item Cards 1+2+3, Second Darkness, Council of Thieves
GM Map Pack: Camps and Shelters
ACG Class Deck: Hunter, gunslinger
Figut: Crowe, Lizardman Warrior, Aglanda, Arrius, Flesh Golem, 2x Fox


Puuttuu vielä:
Figut: Brotherhood of the Seal
GM Map Pack: Starship, Palace
Player Companion: Heroes of the Streets

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 17 Tammi 2020, 00:16
Kirjoittaja Agape
Tänään saapui:
GM Map Pack: Starship
Player Companion: Heroes of the Streets


Puuttuu vielä:
GM Map Pack: Palace
Figu: Brotherhood of the Seal

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 17 Tammi 2020, 20:21
Kirjoittaja Agape
Jos Kohtalo tarvitset Map Pack: Starshipiä Attack on the Swarmiin niin voit hakea sen mun luota tai voin tuodakin sen

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 25 Tammi 2020, 18:30
Kirjoittaja Agape
Tänään saapui:
GM Map Pack: Palace
Figu: Brotherhood of the Seal

Kaikki tuotteet ovat siis saapuneet.

Luovuttamatta:
Sang:
Figu: Brotherhood of the Seal

Mustaparta:
Player Companion: Heroes of the Streets
PFS Primer

Re: Massatilausta paizolaan joulukuu 2019

Lähetetty: 04 Helmi 2020, 22:30
Kirjoittaja Agape
Massatilaus täysin toimitettu. Kiitos kaikille osallistuneille.